Välitalo
Vuonna 1907 Välitalossa asui leski Briitta Häyrynen, joka oli syntynyt v. 1825. Hänen puolisonsa, Juho Aappo Briitanpoika Häyrynen, oli kuollut 1899. Heille syntyi kuusi tytärtä, joista viisi vanhinta kuolivat hinkuyskään ja tuhkarokkoon. Nuorin tytär Liisa selvisi ja kulki iän karttuessa isoissa taloissa piikomassa. Leski Briittaa hoitivat ja holhosivat naapurin nahkuriperhe Mikko ja Elsa Ahonen, Briitta kuoli vuonna 1912.
Paikalla on vieläkin mäkitupa/torppa, jonka nykyinen nimi on Näppärä. Pihapiirissä on myös 2-kerroksinen aitta, jossa kerrotaan aikaisemmin toimineen karstaamon, kehräämön ja kutomon. Välitalon mailla on ollut myös paja. Välitalossa on asunut aikaisemmin Peltoniemet, mutta v. 1965 paikan on ostanut Mauno Puurunen.

Välitalon aitta
Aitassa toimi aikanaan karstaamo, kehräämö ja kutomo.