Osuuskauppa

Kesäkuussa 1907 pidettiin pappilan pirtissä osuuskaupan perustava kokous, jonka puheenjohtajana toimi talousseuran puheenjohtaja Taavi Matilainen. Hallintoon valittiin 10 asiasta kiinnostunutta paikkakuntalaista.    Liikehuoneiksi vuokrattiin Matilaiselta 3 huonetta ja keittiö nykyiseltä paikalta. Lieneekö Matilaisen talo ollut sama, jota myöhemmin pirttikahvilaksi on kutsuttu?   

Osuuskaupan ensimmäinen johtaja oli Juho Juustila. Osuuskauppa hankki jo varhaisessa vaiheessa "rekka-autoja", joilla tuotiin säkkikuormia ym. tavaraa Oulusta. Pudasjärven Osuuskassa perustettiin 1908.  

Ennen toista maailmansotaa tälle seudulle kehittyi Kurenalan keskustaajama. Keskeisellä paikalla olivat jo 1910-luvulla Kötölän / Nevakiven rakennukset ja Osuuskauppa pirttikahviloineen. Työväen talosta tuli uusien omistajien hallussa kylän ensimmäinen vaatetusliike Ahosen Pukimo.    

Osuuskauppa

Pudasjärven Osuuskauppa on kuvassa vasemmalla aidan takana. Keskellä on Osuuskaupan Pirttikahvila ja oikealla kaupan varastorakennus. Seurakunnan arkistoon sisältyvä kuva on otettu 22.7.1927.

Pudasjärven Osuuskauppa, Osala

Osuuskaupan omistama, nykyisin Hotelli-Ravintola Kurenkoskena tunnettu rakennus valmistui vuonna 1938. Kuva: Paavo Ruottinen

Luo kotisivut ilmaiseksi!